tiistai, 1. syyskuu 2015

Elokuvien tekeminen

Elokuvan tekeminen on mielestäni hyvä harrastus. Se on monella tapaa jopa paras harrastus jota osaan kuvitella. Minkä muun harrastuksen parissa voit kehittää niin montaa eri taitoa ja käyttää rajattomasti mielikuvitustasi luodessasi jotain täysin omilla ehdollasi käytännössä ilman sääntöjä? Tähän kun lisää vielä vapauden valita kenen kanssa elokuviaan tekee niin sanoisin että soppa on valmis, jaettu ilo kun on yleensä tuplaten iloa.

Itse aloitin elokuvien tekemisen vanhemmilta lainatulla videokameralla muistaakseni vuonna 1991. Tuolloin, 11-12-vuotiaina, kuvasimme kaverini kotona slasher-tyylisiä elokuvia, joissa erään Hervantalaisen kerrostalon asukkaita listittiin vasaralla, puukolla, pölynimuriputkella ja yleensäkin kaikella mitä kaapeista löytyi. Emme työstäneet elokuviamme salaa vaan näytimme auliisti ja ylpeänä vanhemmillemme tekeleitämme ja saimme niistä rakentavaa ja positiivista palautetta. Tuohon maailman aikaan pojat saivat olla poikia ilman, että heitä vietiin koulupsykologeille yms.

Elokuvien teko jatkui ja jotta mielenkiintomme pysyi vireänä oli elokuvien tekemisen tarjottava jatkuvasti haastetta. Aloimme siis kirjoittaa käsikirjoituksia, piirtää jopa hiukan kuvakäsikirjoituksia ja etsiä uudenlaisia kuvauspaikkoja. Myös tekijäporukkamme laajeni kun luokkakaverit ja muut lähitienoon varhaisteinit halusivat tulla mukaan koittamaan miltä tuntuisi esiintyä kameran edessä (puukko selässä ja mustaherukkamehua suussa).

http://static.b-movietube.com/trashvideo/blog/Gorehound_01.jpg
Gorehoundin kotivideopalsta vuodelta 1998.

Vuosien mittaan saimme hiukan nimeä, mutta olimme vain yksi harvoista tiedossa olevista elokuvaajaryhmistä. 90-luvulla harrastelijaelokuvaajat työstivät teoksiaan enimmäkseen itselleen levityskanavien puuttuessa lähes täysin. Vuosituhannen vaihteen lähestyessä, lukioikäisinä, työstimme ryhmällemme ensimmäiset nettisivut joissa oli muutama pikkukuva ja esittelystä elokuvistamme. Tätä ennen ainoastaan kavereilla ja harvoilla Gorehoundin kotivideopalstan arvosteluita lukeneella oli ollut mahdollisuus saada tietoa ja tilata oma vhs-kopionsa elokuvistamme. Nyt tietoa jaettiin koko maailman yhdistävälle tietoverkolle. 

Kuvakäsikirjoitus vuodelta 2001.
Katso TÄSTÄ kyseinen kohtaus kuvattuna.


Leffojen tekeminen jatkui edelleen. Armeija ja opiskelu toisella paikkakunnalla olivat vain hidasteita, kuvauksia ja muutenkin tuotantoja piti alkaa suunnitella tarkemmin, että kuvauspäivän koittaessa saatiin mahdollisimman paljon tehtyä. Tähän mennessä ainoat elokuviimme sijoitetut rahat olivat koostuneet ajoittaisista bensa-, kasetti- ja kaljakuluista. Ensimmäinen digitaalivideokameramme ostettiin erittäin edullisesti bensa-aseman parkkipaikalla myyjältä, jolta emme sen enempää kyselleet kuittia tai sitä mitä kautta kamera oli hänen käsiinsä päätynyt. Reikä kameran pohjassa korjaantui teipillä ja omantunnon kolkutukset lupasin itselleni korjata tekemällä kameralla jotain todella mahtavaa. Loikkasimme siis digiaikaan kuin varkain.

http://static.b-movietube.com/trashvideo/blog/hervantalaiset_vhs.jpg
Kyllästyimme nauhoittamaan vanhojen vhs-nauhojen päälle
teoksiamme ja vuonna 2003 päätimme tilata valmiiksi monistetut nauhat.

Elokuvaprojektimme kävivät kunnianhimoisemmiksi ja vaativammiksi, joten piti opetella parempaa projektinhallintaa, luovia tapoja saada mahdollisimman pienellä rahalla hyvää jälkeä ja tietysti kehittää elokuvien sisältöä ammattimaisempaan suuntaan. Järkeä tai draaman lakeja emme lähteneet tietoisesti hakemaan vaan pääosassa oli viihdyttävyys. Miten saada 20min elokuva kiinnostamaan alusta loppuun? Entä 40 min tai 90min? Kokeilemalla oppii ja me kokeilimme vaikka mitä.

Projektien vaihtuessa vaihtui myös tekijäporukkamme. Alkuperäisistä ala-asteen luokkakavereista muutama on pysynyt jatkuvasti mukana enemmän tai vähemmän aktiivisena. Vuonna 2008 kahden vuoden intensiivisen kuvaamisen ja jälkituotannon jälkeen valmistunut kokonainen tv-sarjan tuotantokausi hyödynsi kaikkien ryhmämme jäsenten aiemmissa projekteissa (ja muualla elämässä) opittuja taitoja ja sen päälle pakotti meidät vapaaehtoiset harrastajat ensimmäistä kertaa astumaan reippaasti ulos omalta mukavuusalueelta ja opiskelemaan tv-maailman sääntöjä ja tapoja. Jälkeenpäin ajateltuna muuta kuin suoraan kuvauksiin liittyvää tekemistä oli ehkä liikaa, tekijöitä liian vähän ja tekijöiden motivointi ontui. Vaikka sarjamme ei suuren yleisön eteen päässyt, eikä käteen jäänyt muuta kuin kokemusta ja melkein 7 tuntia leikattua materiaalia en näe syytä katua tätäkään kokeilua.

Karonkka v.2008 mikäs sen hienompaa kuin juhlia pitkien
kuvausten päätteeksi koko tuotantoryhmän kesken!

Viime vuosina töiden, perheiden ja vastuun lisääntyessä ryhmämme jäsenten harrastamiselle varattu aika on ollut entistä harvemmassa. Tajusimme että muillakin ryhmillä on samanlaisia haasteita elokuvien tekemisessä ja päätimme yhdistää voimiamme. 2010-2014 tuotimme parin samanhenkisen ryhmän kanssa kolme lyhytelokuvaa, joissa panostimme ennakkosuunnitteluun, tehokkaisiin kuvauspäiviin ja huolelliseen jälkityöstöön. Tämänlainen työskentelytapa olikin erittäin toimiva, kuvauspaikoilla kukki huumori ja jopa aina-niin-paskamainen jälkituotanto saatiin toteutettua ilman suurempia kompromisseja.

Nyt vuonna 2015, yli vuoden elokuvallisen hiljaiselon jälkeen alkaa mieli taas harhailla yhä enemmän mahdollisiin elokuvaideoihin ja silmät tarkkailla uusia maisemia mahdollisina kuvauspaikkoina. Ideoita on, kokemusta on, intoa on, kalustoa on, mutta eräs tärkeä elementti on vuosi vuodelta harvemmassa: muut innostuneet tekijät. Vasaroita ja ruuvimeisseleitä saa kaupasta ja niillä hoituu täsmähommat kuten ruuvien ja naulojen käsittely, mutta innostuneet tekijät voivat haastaa omat ideasi, tarjota uusia, ehdottaa muutoksia tai muuten syventää elokuvan tarinaa, kerrontaa tai vaikka pelkästään kuvauspaikkakokemusta. Painotan tässä hiukan sanaa ?innostunut?, sillä vähemmän innostunut tekijä voi toimia kuten vasara ja hoitaa hommansa, mutta mielestäni tällainen toiminta kuulostaa enemmän väärällä alalla työskentelevän duunarin touhulta kuin harrastuksensa parissa häärivältä elokuvaajalta.

Elokuvaa tehdessä tarvitaan monenlaista osaamista, motivaatiota oppia uutta ja pitkäjänteisyyttä. Kenenkään yhden ihmisen ei tarvitse kaikkea osata (vaikka ei siitä haittaakaan ole) mutta esim ihmistä joka haluaa vain näytellä on haastavaa hyödyntää projektissa, jonka tuotantoon osallistuu kokonaisuudessaan vaikka 6 ihmistä. Muiden työmäärä kasvaa ja jos työmäärä kasvaa (vaikka kuinka tykkäisinkin tehdä useita hommia) niin pikkuhiljaa kaikki tekeminen kärsii kun ei ole aikaa perehtyä mihinkään huolella. Jos taas tekeminen kärsii niin se näkyy helposti laadussa ja jos laatu on huonoa niin se syö motivaatiota. Ainakin jos tietää että on 10 vuotta sitten tehnyt jo parempaa.

Innostunut tekijäporukka, joilla on kaikilla (no ok, suurimmalla osalla) suhteessa suunnilleen samanlainen vastuu ovat nähdäkseni paras tapa toteuttaa projekti, ainakin harrastuselokuvaprojekti. Muiden ahertaminen motivoi itseä tekemään paremmin oman osuutensa ja yhteistyöllä syntyneestä upeasta lopputuloksesta riemuitseminen koko tuotantoporukan kesken on priceless. Ilman porukkaa ympärillä voisin kai tehdä vaikka musiikkivideoita (joita olenkin muutamia tehnyt), mutta vaikka kuinka kuvakerrontaan saisi vapaat kädet on musiikki yleensä jonkun muun ja se rajoittaa pidemmän päälle omaa luovuutta.

Tässäpä eräs tajunnanvirta-musavideo, joka tuotti aikoinaan tekemisen iloa pariksi päiväksi.

Harrastamisessa on se hieno puoli että sitä ei ole pakko tehdä. Voi myös itse mitoittaa itselleen sopivan määrän harrastusta ja pysyä oman mukavuus- ja osaamisalueen puitteissa jos niin haluaa. Toisaalta pitkään jotain tiettyä lajia/touhua harrastaneen kokemus ja osaaminen ovat luultavasti kasvaneet niin, ettei aivan aloittelijatason tekeminen tarjoa motivaatiota ylläpitävää haastetta. Näin ainakin itselläni. Tahdon aina tehdä asioita paremmin kuin edellisellä kerralla tai ainakin erilailla oppiakseni näin uusia työtapoja. Olen myös valmis kokeilemaan hullujakin ideoita sillä niiden kautta usein onnistuu katsomaan asioita erilaisesta perspektiivistä ja löytämään asioiden ytimen, sen olennaisimman sisällön.

Tahtoisin siis tehdä taas elokuvan.

Tahtoisin suunnitella, kirjoittaa, piirrellä, säveltää, kuvata, leikata, valaista, äänittää, lavastaa, näytellä, ohjata, tuottaa, tehdä efektejä ja grafiikkaa, markkinoida, järjestää ensi-illan ja kaupata valmista elokuvaa kiinnostuneille, mutta ehkä kuitenkin mielummin valitsisin näistä vain muutaman ja luottaisin muut osa-alueet muille kiinnostuneille ja motivoituneille. Ehkä korjaan aiempaa lausuntoani:

Tahtoisin siis tehdä taas elokuvan porukalla.

Haluatko sinä?

Ehkä teemme elokuvan yhdessä?!

Kutsumme nyt kaikki kiinnostuneet osallistumaan Trash Videon toimintaan. Homma toimii niin, että lähetät meille uuden osallistu-kaavakkeen kautta yhteystietosi sekä muuta asiaankuuluvaa infoa kiinnostuksistasi ja taidoistasi. Kun uuden projektin käynnistäminen tulee ajankohtaiseksi otamme yhteyttä ehkä juuri sinuun ja saat mahdollisuuden päästä toteuttamaan itseäsi ja jakamaan elokuvantekemisen ilot, haasteet ja vastuut.

Kiitos mielenkiinnostasi,

T: Matti K.

Kirjoittanut: Matti KLO 19:59

Tunnisteet: osallistuminen, elokuvan tekeminen, trash video, Trash Video tuotanto

kommentteja: 1

lauantai, 3. lokakuu 2015 at 19:17 Leffajäbä4454
Loistavaa luettavaa! mielelläni lukisin tulevaisuudessakin vastaavia kirjoituksia