tiistai, 5. syyskuu 2017

VideoCop: 3D-tulostus osana elokuvantekoa

Aiemmin blogasin VideoCopin länkkärijakson maitotölkkijunavaunujen rakentamisesta, mutta jotta vaunut kulkevat pitää niiden edessä olla veturi. Veturin monimutkaisempi pintarakenne ei oikein sovellu jäätelötikuista rakennettavaksi vaan piti keksiä jotain uutta. Ensin koitimme etsiä pienoismallijunia, jotka olisi voinut koota ja sitten kuvata, mutta tarpeeksi isojen vetureiden hinnat nousivat jo reippaasti yli 100 euroon. Halusimme jotain uniikimpaa ja paremman hallinnan lopulliseen muotoiluun joten päätimme koittaa ensimmäistä kertaa 3D-tulostamista.

Tampereen Itsenäisyydenkadulla sijaitsee 3D-Crush cafe, jossa voi käydä tulostamassa omia 3D-mallejaan minuuttipohjaisella hinnoittelulla. Olin yhteydessä kahvilaan ja esittelin idean ja sainkin hyvän tarjouksen koko junan tulostamisesta. Juna tuli kylläkin jonkun verran valmista koottavaa junaa kalliimmaksi, mutta hallinta ja uniikki muoto saatiin näin hallintaan. Päätimme tulostaa kotimaisen veturimallin (jollaisia koottavia malleja ei muuten oikein ole saatavilla) nimeltään UkkoPekka ja tietysti tämä malli piti ensin 3D-mallintaa.

Työ alkoi siis 3D-mallintamisella ja 3D-mallin palastelemisella, tulostaminen kun pitää tehdä osissa. Yhteensä osia tuli 20-30 kpl joiden koko vaihteli muutaman sentin palikoista kunnon 20cm pitkiin ja paksuihin höyrypannun puolikkaisiin.

 
Toimitin 3D-mallit tulostuskahvilaan ja tulostuksen valmistuttua kävin noutamassa osat parissa erässä ja aloin liimailla osia toisiinsa pienoismalliliimalla.

Mallinnetut osat tuodaan tulostimen ohjelmistoon ja niille määritellään tarkkuus. Sen jälkeen tulostin alkaa työstää malleja kerros-kerrokselta.
Kun tulostettu veturi oli koottu piti sitä hiukan ehostaa maalaamalla. Tähän hommaan ilmoittautui aiemmin Last Starship to Venuksessakin pienoismalleja rakennellut ja maalaillut Insane Bastardsien Tommi Salama. Tommi maalaili veturin ja liimaili siihen hiukan jääpuikkojakin.


Tämän jälkeen rakensimme pieneen kuvaustilaamme pahvista ja ikean taulujen muovikalvoista valopöydän (valopöytä siksi että välttäisimme varjojen syntymisen) ja päällystimme sen vihreällä kankaalla.


Valopöytä oli kokonaisuudessaan vihreän kankaan edessä, joten pystyimme kuvaamaan junaa niin, että se oli helppo leikata jälkituotannossa taustasta irti.


Kytkimme kameran pieneen kiskoon kiinni jolloin saimme tehtyä kamera-ajoja, joita oli jo aiemmin suunniteltu käyttäen virtuaalista 3D-mallia ja aiemmin talvella auton ikkunasta kuvaamiani taustametsiä.

 

 Kun kaikki tarvittavat kuvat oli kuvattu aloimme valmistella junan räjäytyskohtausta, jossa juna kulkee sillalla samaan aikaan kuin silta räjäytetään rikki. Kaiken tämän olisi voinut tehdä 3D-ohjelmassa ja saada näyttämään melko hienolta, mutta teimme periaatepäätöksen että haluamme tehdä perinteisempiä efektejä, nähdä vaivaa ja jännittää miten homma onnistuu.

Piti siis junan lisäksi rakentaa pienoismallisilta samassa mittakaavassa, joten ensin aloitin taas piirtämällä suunnitelmat sillalle. Tämän jälkeen laskin 3D-mallinnuksen avulla tarvittavan puumäärän ja painelin puutavarakauppaan.

Ensin katselin netistä kuvia puusilloista ja sitten piirtelin oman versioni niiden pohjalta. 3D-mallinsin sillan nähdäkseni miltä se näyttäisi oikeasti ja mallinnuksen pohjalta on vielä helppo laskea tarvittava puun määräkin.
Kaupan myyjä tervehti kohteliaasti ja kysyi mitä tarvitsisimme, selitin että elokuvaa olemme tekemässä ja ohutta listaa tarvittaisiin sillan rakennusaineiksi. Yllätyksekseni myyjä totesi olleensa itsekin mukana meidän elokuvassamme ja pahoittelin että nyt en kyllä muista milloin näin olisi tapahtunut. Hän selitti olleensa tuolloin n.5-vuotias ja kyseinen elokuva oli Hervanta homicide 2000, jonka alun dramaattisessa lastentarhan panttivankitilanteessa hän oli näytellyt. Pieni maailma johti siihen että onnistuneet puukaupat tehtiin nopeasti.

Luottoavustajana sillan rakennushommissa toimi jälleen oma isäni, joka kunnostautui varsinkin maalaus- ja liimaushommissa. Silta kasattiin ensimmäisen kerran sisätiloihin sänkyä vasten ja todettiin homman toimivan.

Silta ensimmäistä kertaa koottuna. Tässä vaiheessa suunnittelin miten haluan että silta hajoaa ja sitten merkkasin sahauskohdat maalarinteipeillä jotta osaisin vielä kootakin sillan uudelleen.
Maaliskuussa 2016 matkasimme mökille kuvaamaan siltakohtausta. Räjähdystä varten päädyimme öljypaloon, jonka totesimme testeissä olevan luotettavin ja turvallisin vaihtoehto. Silta kasattiin järven jäälle laituria vasten joten mitään helposti syttyvää ei lähellä ollut. Tiesimme että meillä olisi maksimissaan kaksi yritystä jonka jälkeen silta olisi liian rikki, mutta varminta olisi saada ekalla otolla homma purkkiin.

 

 Asensimme viitisen kameraa erilaisiin kuvakulmiin taltioimaan tapahtumaa mahdollisimman korkealla frameratella. Junaan kiinnitettiin muutama siima, joista avustaja voisi räjähdyksen aikana nykäistä, jolloin silta ja juna sen päällä romahtaisivat maahan. Öljyä lämmitettiin hernekeittopurkissa nuotion päällä ja kun se oli palolämpötilassa siirsimme sen pitkävartisella kepillä sillan taakse. Seuraavaksi kamerat käymään ja kertakäyttömukiin pieni määrä vettä. Kun vesi kaadettiin öljyyn syntyi näyttävä tulipallo ja kuten suunniteltiin silta ja juna romahtivat alas. Tulen kanssa ei ole leikkimistä, mutta huolellisesti tehtynä tällaiset pienen mittakaavan räjähdykset onnistuvat näin kivasti.

Tarkistaessamme materiaalia totesimme, että räjähdyksen ja putoamisen välissä oli pieni viive, mutta silti niin pieni, että emme alkaneet kasaamaan siltaa uudelleen. Myöhemmin kun tarkistin kaikkien kameroiden materiaalit selvisi että oikeastaan vaan kahden kameran materiaali oli käyttökelpoista. Onneksi se riitti efektin toteuttamiseen.

Efektin kuvaamisen jälkeen silta oli melko raihnaisen oloinen. Purimme lavasteen ja suurin osa kepeistä oli vielä käyttökelpoisia mökin askarteluprojekteihin.
Juna ei sillalta tippuessaan mennyt juuri rikki, pari rengasta taisi irrota mutta ne oli helppo liimata takaisin paikoilleen. Paria viikkoa myöhemmin kuvasimme länsipuistossa pienen lumikasan kylkeä pitkin junan putoamista ja tässä saimmekin junan kivasti palasiksi. Näissä kuvissa käytimme myös zippobensaa, jotta junan pinta oli tulessa sen pyöriessä kasaa alaspäin.

Näiden kuvausten jälkeen oli aika jälleen kasata juna liimalla ja sen jälkeen asettaa se kunniapaikalle hyllyn päälle, jossa se edelleen on.


Junaefektien kasaaminen jälkituotannossa koostui kuvausten tapaan lukuisista työvaiheista. Se mikä näistä "oikeasti kuvatuista" efekteistä tekee mielenkiintoisia on se, että ne pitää työstää lineaarisessa järjestyksessä ja kukin työvaihe suunnitella jo alussa. Eikä ole mitään takeita että kaikki menee suunnitelmien mukaan, vaan pitää olla valmis nopeasti mukautumaan tilanteeseen.

Ensimmäisenä aloin koostaa greenscreen-junia valmiiksi. Kuvasimme junat greenscreeniä vasten ilman renkaita, sillä liimattuja renkaita ei voinut saada pyörimään. Päätin toteuttaa pyörivät renkaat 3D-efektinä ja istuttaa sen pienoismallin päälle. Kun renkaat pyörivät ja juna näytti liikkuvan, piti lisätä taustalle ohikiitävä talvinen metsä. Tämän jälkeen piti lisätä savua nousemaan veturin piipusta ja tämä toteutettiin niinikään 3D-tehosteena, apuna FumeFX-plugin 3Dstudio Maxiin. Seuraavaksi lisäsin lumisade-layereitä sekä lähelle että kauemmas ja pöllyävää lunta junan renkaiden viereen. Loppusilauksen antoi lumipyrymäisyyttä korostava usva-layer joka oli vain yksi valokuva pilvistä jota animoin liikkumaan hitaasta oikealta vasemmalle.

 

 Samat työvaiheet toistaen kokosin muutaman junan ajamiskuvan ja sitten siirryin työstämään siltakuvaa. Siltakuvissa piti näkyä ensin että juna tulee tunnelista sillalle ja sitten kun silta räjähtää ja juna tippuu siitä alas. Laituria vasten kuvattu silta piti leikata irti ympäristöstään ja sitten kuvakirjastoa selaamalla etsin joukon valokuvia, joista sain yhdisteltyä talvisen maiseman ja tunnelin. Etualalle piti rajata näyttelijöitä tilannetta seuraamaan ja onneksi tämä kuva oli huolellisesti rajattu jo kuvausvaiheessa niin leikkaaminen oli helppoa. Tästä eteenpäin efektin kasaaminen muistutti aika paljon ajelukuvia, paitsi että räjähdystä korostin vielä vähän ylimääräisillä räjähdys-footageilla.

Valkoinen hanki oli helppo maskata pois jälkituotannossa ja saada kuva näyttämään siltä, kuin joukkio katselisi solan yli kohti rautatiesiltaa.
Loppujen lopuksi efekteistä tuli oikeaiden junakuvien sekaan leikattuina oikeastaan aikalailla sellaisia kuin alunperin suunnittelinkin. Esikuvana ajokuvissa pidin Pakojuna-elokuvaa, jossa mielestäni on upeita kuvia lumimyrskyssä matkaavasta junasta. Uskoisin että pelkällä 3D-tekniikalla toteuttamalla olisin saanut efekteistä näyttävämpiä ja nykykatsojaa ehkä enemmän mielyttäviä, mutta onneksi VideoCop-ajatusmaailmaan liittyy ajanmukaiset efektit, joten samaa nannaa on luvassa myös myöhemminkin. Toivottavasti onnistuin tällä tekstillä innostamaan muitakin askartelemaan elokuviensa eteen entistä enemmän, lopussa se kiitos seisoo ja ainakin itse katselen kyseisiä efektejä mielelläni :)

VideoCop jakso #2 "Bandits and Bloodhounds" on nyt Youtubessa katsottavana, joten käykäähän katsomassa jakso ja sen efektit.

Kirjoittanut: Matti Kuusniemi KLO 12:32

Tunnisteet: Video Cop, Matti Kuusniemi, Tommi Salama, Trash Video tuotanto, The Last Starship to Venus

Ole ensimmäinen kommentoija